Mä rakastan mun lasta yli kaiken, mutta sen tuomia vauvakiloja en niinkään.
Pahinta on, että olen kuitenkin tässä kahden ja puolen kuukauden aikana jo oppinut elämään niiden 25 ylimääräisen kilon kanssa, jotka toin mukanani Kättäriltä Tammikuun alussa.
Nyt siis päätin aloittaa blogin niiden ylimääräisten kilojen karistamisesta (ja ehkä vähän muustakin), koska jos on mahdollisuus että joku muu kuin mun perheeni kuulisi mun laihdutusaikeista niin en kehtaa keksiä tekosyitä miksi ei onnistu.
Omien kasvojen menetys tuntemattomille on paljon pahempaa kuin perheenjäsenille, siispä jos näin julkisesti netissä julkistan kilojen karistus operaationi, en voi enää luistaa.
Keräsin raskauden aikana 36 ylimääräistä kiloa. Siinä oli helppo neuvolatätien voivotteluille ja omalle syyllisyydentunnolle selitellä, että se on vaan turvotusta, kyllä mä syön terveellisesti ja liikun jokapäivä. Niin, sohvalta jääkaapille.
Mulla oli kyllä loppuraskaudesta niin kovat liitoskivut että pelkästään sängyssä nukkuessa kyljen kääntäminen sattui niin paljon että se herätti. Oli myös helppo ajatella, että voin syödä mitä vaan kerta en saa laihduttaakaan ja sitten vauvan synnyttyä se imetyshän vie kaikki kilot pois.... Juuei.
Masentaa kun Hennesin kokoa 46 olevat farkut ei meinaa mennä kiinni kun ennen raskautta olin kokoa 38.
Silti kun katson itseäni peilistä niin ei ällötä, vähän kun seisoo ryhdikkäästi ja vetää vatsaa sisään niin en näytä yhtään hullumalta, tuntuu että tän kokonen oon aina ollutkin ja on vaikea kuvitella että tästä vois sen 25 kiloa pudottaa eikä siltikään olisi edes hoikka. Kyllä mä sen ylimääräsen näen ihan konkreettisesti tossa mun vatsalla, siinä on semmonen mukava taikinamainen kerros päällä ja sormi uppoaa aika syvälle ennen kuin tuntee vatsalihakset.
Imetys ei oo laihduttanut mua grammaakaan ja tuntuu ettei vauvan kanssa aikaa löydy kunnolla urheilemiseen. Tekosyitähän mä vaan keksin, nyt on pakko ryhdistäytyä koska en saa edes omasta naamastani kivaa valokuvaa kun oon niin turvonneen näköinen plus näköjään mulla on kaksoisleuka?
Koitan asettaa jotain lyhyen ajan tavotteita niin pysyn motivoituneena, jos vaikka alottaisin meidän vauvan nimenantojuhlilla kymmenen päivän päästä, niihin voisin koittaa edes vähän kiinteytyä ettei oo sellasta kunnon suolaturvotusta päällä...
Ens päivitykseen otan kuvan itsestäni nyt ja laitan myös kuvan siitä millanen olin ennen, jospa niiden vertailu vähän selventäisi ja konkretisoisi tavotteita.
Kaipa mä nyt sitten meen nostelemaan tota ihanaa kahvakuulaa kun vauva nukkuu.
-Linnea
